Teemu Backnäs ja Katariina Syväys: Teollisuusneuvos Seppo Saarelainen on väärässä väittäessään, että ammattiliittoja ei tarvita.

Seppo Saarelainen kirjoitti (SS 24.2), että kehittyneissä valtioissa ei tarvita ammattiliittoja vaan kaikki työsuhteen ehtoihin liittyvä sopiminen pitäisi siirtää työpaikoille. Ammattiliittojen kieltämisen haikailulla on historiallinen yhteys; esimerkiksi 1930-luvun Saksassa kiellettiin ammattiliitot, jotka korvattiin valtiojohtoisella ”ammattijärjestöllä”. Samalla hävisi myös lakko-oikeus sekä oikeus kieltäytyä töistä, ja työpaikan vaihtoon vaadittiin työnantajan suostumus.

Saarelainen unohtaa ammattiyhdistysliikkeen saavutukset, kuten kahdeksan tunnin työaika, palkallinen vuosiloma, lomaraha, palkallinen sairausloma, palkallinen vapaa sairastuneen lapsen hoidon järjestämiseksi sekä palkkaus vanhempainvapaan ajalta. Nämä ovat olleet kulmakiviä rakennettaessa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa – yhdessä työmarkkinaosapuolten ja valtiovallan kesken.

Saarelainen puhuu myös, että ”pelon ilmapiiri” häviäisi, jos paikallinen sopiminen otettaisiin käyttöön kaikilla työpaikoilla. Paikallinen sopiminen vaatii osaamista ja varsin laajaa työelämän lainsäädännön tuntemusta. Paikallinen sopiminen on nytkin sallittua, mutta nykymallissa on pyritty huolehtimaan siitä, että tehdyt paikalliset sopimukset ovat tasapainoisia työnantajan ja työntekijän kannalta, ja mikä tärkeintä, eivät ole ristiriidassa lainsäädännön kanssa. Onko Saarelaisen ehdotuksen ytimessä työehtosopimusten poistuminen? Kuinka silloin käy työrauhan, joka on yksi sopimisen kulmakivistä? Luovatko työehtosopimusjärjestelmä ja ammattiliittoon järjestäytynyt työvoima ”pelon ilmapiirin”?

Saarelainen mainitsee, että muuntokoulutus otettava käyttöön. Meillä on jo olemassa aikuiskoulutustuki tukemaan sekä alanvaihtoa että jatko- ja täydennysopintoja. Hallitusohjelmaan kirjattu aikuiskoulutustuen poisto on vahvasti ideologian värittämä: työministeri Arto Satosen mukaan halutaan estää hoitajia vaihtamasta alaa. Aikuiskoulutustuen poistaminen pitää perua, sillä alati muuttuvassa maailmassa moni ammatti voi hävitä ja uudenlaista osaamista tarvitaan yhä enemmän.

Vastakkainasettelulla ei rakenneta ymmärrystä, jota tarvitaan Suomen pitämiseksi toimintakykyisenä ja resilienttinä mm. ulkoisia uhkia vastaan. Petteri Orpon hallituksen intresseissä ei ole ollut toimia sillanrakentajana, vaan hallitus pyrkii jyräämään ”me määräämme” -mentaliteetilla omat ideologiset tavoitteensa läpi. Tavoitteet, jotka ovat ristiriidassa nykyisen hallitusohjelman kirjausten kanssa, erityisesti työllisyystavoitteiden osalta. Sanelupolitiikan sijasta olisikin parempi palata neuvottelupöytään vanhan kunnon kolmikannan hengessä: työnantajat ja työntekijät järjestöineen etsivät yhdessä ratkaisut ja hallitus omalta osaltaan asettuu niitä tukemaan. Orpon hallituksen ankkuroituminen työmarkkinaosapuoleksi on ennen kuulumatonta ja omiaan ennemmin rikkomaan kuin rakentamaan mitään yhteistä hyvää, edes pienintä yhteistä nimittäjää.

On Suomen ja suomalaisten etu, että asioita voidaan yhdessä sopia myös tulevaisuudessa. Nyt näyttää ikävä kyllä siltä, että suomalainen edelläkävijyys on vaihtunut kuvitellun menneisyyden haihatteluun. Ammattiliittojen tarve ei ole syntynyt tyhjästä, vaan niitä tarvitaan edelleen reilun ja toimivan yhteiskunnan takia.

Teemu Backnäs, Diplomi-insinööri, varakunta- ja aluevaltuutettu (sd), Kuopio.
Katariina Syväys, lennonjohtaja, pääluottamusmies (sd), Siilinjärvi.

Backnäs ja Syväys kirjoittivat aiheesta myös Savon-Sanomissa.