Ryhmäpuhe 7.11.2016
Talousarvio 2017, toiminta- ja taloussuunnitelma 2017-2020
Televisiossa on ohjelma ”Pitääkö olla huolissaan”, jossa suosikkikirjailijat pohtivat katsojien lähettämiä kysymyksiä yhdessä vaihtuvan julkkisvieraan kanssa. Voisin lähettää sinne kysymyksen: ”pitäisikö olla huolissaan, jos päättäjä ei tiedä mistä päättää tai ei ymmärrä päätösten vaikutuksia”?
Tuo, että ymmärränkö minä Kuopion kaupungin talousarviokirjasta tuon taivaallista, ei ole minut jotenkin tuntevalle mikään uutinen. Mutta se on, että jopa ne, joihin olen oppinut luottamaan näissä asioissa, ovat ymmällään. Näin sekavaa valmistelua ei tulisi nykymaailmassa enää olla. Tässä paljon puhutussa tietoyhteiskunnassa informaatio hukkuu virkamies- tai talousjargonin monimutkaisuuteen.
Hyväksymme budjettia Kuopiolle, joka myös valmistautuu juhlimaan 100-vuotiasta itsenäistä Suomea.
Nyt toistellaan fraaseja. Avain sanoja onneen ovat muutos ja joustavuus. Näihin pitää lisätä välittäminen ja ilmaisu ”kaveria ei jätetä”.
Kuka on se ”kaveri”? Onko kaveri se vanhus, jolla on horjumassa ihmisen oikeus tulla kohdelluksi kunnioituksella oman arvokkuutensa säilyttäen silloinkin, kun hän elää osin taikka kokonaan toisissa maailmoissa?
Onko henkilökunta se kaveri, jos hyvän hoivatyön edellyttämät voimavarat on viety?
Onko kaveri se mummo, joka haluaa lähteä kotiin, kun hänet siirrettiin 60 kilometrin päässä olevaan hoitopaikkaan?
Vai onko kaveri hän, joka kerää osakkaille ja itselle voitot vanhusten hoivakodeista?
En muista, milloin kunnalliseen päätöksentekoon maan hallituksen toteuttama politiikka olisi vaikuttanut näin paljon. Tuntuu, että toiminnot pitää suurin piirtein pysäyttää siksi aikaa, kunnes SOTE tulee.
Meitä hämää jo nyt toistelut valinnanvapaudesta, yhtiöittämisvelvoitteesta, Kiky-sopimuksesta, muutoksesta, ketteryydestä ja joustavuudesta. Ei Suomea voi pysäyttää.
Yksi esimerkki ikäimmeisten palveluista:
Meillä Kuopiossa jonotusajat asumispalveluun ovat kasvaneet yli kuuteen kuukauteen (puoli vuotta).
Vanhuspalvelulaki kuitenkin takaa, että kolmen kuukauden odotusaikaa ei saa ylittää.
Samanlaisia esimerkkejä voi luetella vaikkapa kasvun ja oppimisen tai hyvinvoinnin palvelualueen osalta.
Jos ja kun hyväksymme viikon kuluttua talousarvion ensivuodelle, päätämme samalla myös sen, että lautakunnat tarkastelevat päätöksen vaikuttavuutta. Ne siis tekevät sitten lopulliset päätökset siitä, miten talousarvio toteutetaan. Tässä salissa, jonne ylin päätäntävalta kuuluu, sitä ei tiedetä.
Nykyään sujuva puhetaito ja oikeat sanat antavat vaikutelman kaikkien parasta ajattelevista visionääreistä. Puhutaan ennaltaehkäisystä ja luovuuden tärkeydestä. Samalla luodaan yhteiskuntaa, joka karsii ennaltaehkäisystä ja tukahduttaa luovuuden.
Talousarviolukujen takana on ne ”kaverit, joita ei jätetä”, mummot ja ukit, yksinhuoltajat tai pariskunnat, joiden lapset kipuilevat tässä muuttuvassa ympäristössä.
Lukujen takana on myös se henkilökunta, joka joustavuuden, ketteryyden ja muutoksen paineessa on jo luovuuttansa käyttänyt.
Kansakunnan sivistyksen mittana voi perustellusti pitää sitä tapaa, jolla se ottaa vastuun viisaasti sekä lapsistaan että vanhuksistaan. Jos ja kun tätä pitää kansakunnan sisäisen tajunnan yhtenä perimmäisistä arvoista, niin tämä ajantasainen Suomi, joka ylvästelee tietotaidoillaan ja globalisoitumiskerskallaan, kantaa mukanaan häpeällistä poltinmerkkiä. Tätä on vaikea sanoa, mutta sivistystahtomme on nääntymässä.
Kysymykseen ”pitääkö olla huolissaan”, ei tarvitse edes vastata.