Lokakuun puoliväli oli tunteiden osalta kovin ristiriitainen. Olin torstaina 17.10. YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä keskustelijana paikallisten järjestötoimijoiden kokoamassa paneelissa osana Asunnottomien yö -tapahtumaa. Parin päivän päästä lauantaina oli keskuskentällä 8500 muun kannattajan mukana todistamassa KuPS miesten joukkueen hienoa iltaa pelissä, jossa suomenmestaruus saatiin taas kerran ja ansaitusti Kuopion. Hyvin erilaiset tapahtumat, vaikka molemmissa pääsin kokemaan tärkeää yhteisöllisyyttä.
Näiden kahden tapahtuman jälkeen jäin miettimään taas kerran, miksi niin monella menee niin huonosti, kun niin monella menee niin hyvin. Suomi on kaikilla mittareilla keskimäärin hyvä yhteiskunta elää ja asua. Mutta tässä ajattelussa emme saa unohtaa heikossa ja erityisen heikossa asemassa olevia. Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä muiden muassa turvaamaan hänen ja perheensä asunnon.
Valitettavasti tämä perustuslain ja YK:n julistuksen vaatimus ei toteudu meillä Kuopiossa. Kuopiossa oli viime vuonna 141 asunnotonta, lisäystä edellisestä vuodesta 16 asunnotonta. Kuopio on valtakunnallisessa vertailussa keskiarvoa huonommassa asemassa. Kuopiossa on myös paljon pitkäaikaisasunnottomuutta. Yli puolet Kuopion asunnottomista on ollut pitkän aikaa ilman asuntoa, valtakunnallisesti tuo osuus on yksi kolmasosa. Joka kolmas Kuopion asunnoton on nuori. Keskeinen ongelma asunnottomuuden lisääntymiseen ja pitkittymiseen meillä Kuopioissa on riittämätön tarjonta kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista ja toisena, puute päihteet sallivista asunnoista.
Asunnottomuus ja asunnottomuuden kasvu on häpeätahra Suomen toiseksi vetovoimaisimmalle kaupungille. Ratkaisujen löytäminen asunnottomuuteen tärkeä huomioida muiden muassa nyt kun kaupungin ensi vuoden budjettia valmistellaan kovassa talouspaineessa.
Täysin erilainen haaste on jalkapallon olosuhteet Kuopiossa. Ilmaisen avoimesti – olen kannattanut ja kannatan edelleen Mölymäen jalkapallostadionin laajentamista 8000 katsojapaikkaa vetäväksi kansainvälisen tason pelit sallivaksi stadioniksi. Toivon, että kaupunki ja KuPS löytävät ratkaisun, miten tässä hankkeessa pystytään etenemään. En voi kuitenkaan olla tukemassa ratkaisua, jossa kaupunki subventoisi yksityisen toimijan liiketoimintaa. Jalkapallostadionin rakentamista kannatan intohimoisesti, mutta tilat ja toiminnot, jotka KuPS tarvitsee oman liiketoiminnan tarpeisiin, niistä kustannuksista KuPS pitää vastata itse.
Olen samaa mieltä stadion hankkeeseen kriittisesti suhtautuvien kanssa siinä, ettei stadion hankkeen eteneminen saa olla pois resursseista varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa, ei ikääntyneiden tarvitsemista palveluista, eikä edellä kuvaamani kaltaisesta tarpeesta ratkaista sosiaalisia ongelmia, kuten asunnottomuus. Uskon että stadion-hankkeeseen on löydettävissä malli, joka ei vaarana heikossa ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevien asukkaiden tarvitsemia palveluita.
Urheilu ja kulttuuri ovat niitä arjen piristyksiä, jotka auttavat meitä kaikkia jaksamaan. Urheilu ja kulttuuri mahdollistavat yhteisöllisyyden kokemuksia. Menestyvät urheilun ja kulttuurin edustajat ovat meille kuopiolaisille ylpeyden aihe ja tärkeitä roolimalleja lapsille ja nuorille. Urheilu ja kulttuuritapahtumien soisi olevan kaikkien saavutettavissa. Näkisin mielelläni esimerkiksi vuoden loppuun jatkuvan Kaikukortti-kokeilu jatkuvan vakiintuneena toimintana jatkossa ja että kortilla olisi mahdollisuus päästä seuraamaan myös kuopiolaisia urheilutapahtumia.
Hannu Kokki, kaupunginvaltuutettu (sd.)
Kokki kirjoitti aiheesta myös Savon Sanomissa.