Politiikka mielletään usein kilpailuksi, jossa eri puolueet ajavat omia linjauksiaan ja kamppailevat vallasta. Haluamme kuitenkin tuoda esiin toisenlaisen näkökulman – yhteistyön voiman ja yhteisten arvojen merkityksen. Vaikka edustamme eri puolueita, SDP:tä ja Keskustaa, yhteinen työmme Jätekukko Oy:n hallituksessa jätehuollon kehittämiseksi on yhdistänyt meitä ja osoittanut, että tärkeintä ei ole puolue, vaan yhteinen päämäärä.
Jätehuolto ja kiertotalous eivät ole ideologisia kysymyksiä, vaan ne koskettavat jokaista kuntalaista. Puhtaan ympäristön, kestävän kehityksen ja vastuullisen resurssien käytön edistäminen ovat meille molemmille tärkeitä tavoitteita. Olemme nähneet, miten avoin keskustelu ja yhteistyö ovat avain parempiin päätöksiin. Kun päätökset perustuvat faktoihin, asiantuntemukseen ja kunnioittavaan vuoropuheluun, voimme yhdessä rakentaa parempia palveluita alueemme asukkaille.
Politiikassa ja päätöksenteossa tulisi useammin muistaa, että hyvä hallinto ja toimiva yhteiskunta eivät synny vastakkainasettelusta, vaan yhteistyöstä. Kun erilaiset näkemykset yhdistyvät ja täydentävät toisiaan, syntyy monipuolisempia ratkaisuja. Meille on ollut arvokasta huomata, että vaikka taustamme ja puoluekantamme eroavat, meitä yhdistää vahva halu tehdä työtä yhteisen hyvän eteen. Tämä on luonut myös keskinäistä luottamusta ja ystävyyttä, joka ulottuu päätöksenteon ulkopuolellekin.
Jätekukon hallituksessa toimiminen on ollut meille molemmille opettavainen ja palkitseva kokemus. Olemme saaneet työskennellä tärkeän asian parissa ja samalla oppia toisiltamme. Poliittisten näkemyserojen sijaan olemme keskittyneet siihen, mikä meitä yhdistää: vastuulliseen päätöksentekoon, kestävään kehitykseen ja siihen, että jätteen käsittely ja kierrätys palvelevat alueemme asukkaita mahdollisimman hyvin. Emme halua kiistellä tai syytellä toisiamme – koemme sellaisen vieraaksi. Sen sijaan olemme luoneet toisiamme kunnioittavan ja hyväksyvän ilmapiirin, jossa kaikkien mielipiteitä arvostetaan.
Toivomme, että voisimme näyttää esimerkkiä laajemminkin päätöksenteossa – yhteistyö on mahdollista ja se kannattaa. Kun arvostamme toisiamme ja keskitymme yhdessä ratkaisemaan asioita, voimme saavuttaa enemmän kuin yksin. Ystävyys ja kunnioitus eivät katso puoluerajoja, ja juuri siinä piilee yhteistyön todellinen voima.
Virpi Sourunjärvi, Rytky (SDP) ja Tarja Jalkala, Pulkonkoski (Kesk.)
Kirjoittajat ovat kuopiolaisia kunta- ja aluevaaliehdokkaita.
Virpi Sourunjärvi ja Tarja Jalkala kirjoittivat aiheesta myös Savon Sanomissa.
