Ilmastotieteilijät puhuvat, että sivilisaatiota uhkaa romahdus vuosisadan puoliväliin mennessä. Vuosi 2050 ei ole kovin kaukaisessa tulevaisuudessa. Monet mallinnukset nimittäin osoittavat, että ravinteita ja lämpöä eteläiseltä pallonpuoliskolta tuova merivirtaus (AMOC, Atlantic Meridional Overturning Circulation) uhkaa romahtaa, koska sulamisvedet hiljalleen hidastavat merivirtausta ja pahimmillaan pysäyttävät sen vuosisadoiksi.
Mitä seurauksia tällä sitten olisi? Pohjoismaihin tulisi Siperian ilmasto, ja myös keskisessä Euroopassa talvet olisivat -20 °C paikkeilla. Kesätkin olisivat siellä viisi astetta kylmempiä ja kuivempia. Joidenkin mallinusten mukaan maatalouden tuottavuuden romahdus olisi 30-78%:n välillä.
Sanomattakin on selvää, että tämä olisi eksistentiaalinen uhka Euroopalle, sillä esimerkiksi Suomen kaukolämpöverkko ei ole mitoitettu jatkuvaa yli -30 °C pakkasta varten. Myös polttoon perustuva järjestelmä ennen pitkää kaatuisi poltettavan biomassan puutteeseen.
Uhka ei koskisi pelkästään Eurooppaa, vaan ruantuotanto laskisi ja sääilmiöt muuttuisivat globaalisti. Siellä missä sataa, sataisi enemmän, siellä missä on kuivaa, olisi kuivempaa jne.
AMOC-merivirtauksen heikkenemistä ja romahtamisen todennäköisyyttä on selvitetty lukuisin mallinnuksin. Mallinnuksista 37 % osoittaa, että nykyisellä päästöpolulla AMOC-merivirtaus romahtaa tai heikkenee merkittävästi. Vaikka päästöjä pystyttäisi vähentämään, mallinnuksista 25 % osoittaa AMOC:n silti heikkenevän tai romahtavan. Polulla, jossa päästöjä lisätään romahdus on liki väistämätön. Kyseessä on ”vain” mallinnukset, mutta nämä numerot pitäisi herättä ihan jokaisen ihmisen.
Monesti skeptikot ovat vedonneet mm. Rooman klubin ennusteisiin, jotka ovat pohjautuneet aikansa lähdetietoihin. Olemme kehittäneet tekniikoita, jotta voimme hyödyntää fossiilisia lähteitä, jotka aikaisemmin olivat ihmiskunnan ulottumattomissa. Nyt, hyvässä ja pahassa, ne ovat ulottuvillamme, ja seuraukset näemme keikahduspisteiden lauetessa. Keikahduspisteillä tarkoitetaan peruuttamattomia luonnon tapahtumia, jonka jälkeen ympäristö hakee uutta tasapainoa. Yksi esimerkki keikahduspisteen laukeamisesta on jään sulaminen arktisilla alueilla, mistä seuraa alueen heijastuskyvyn heikentyminen ja sitä kautta kiihtyvä lämpeneminen.
Tällä hetkellä globaalit ilmastoponnistukset antavat toivomisen varaa. Ihmiskunta ryömii, kun meidän pitäisi jo juosta. Pientä toivoa antaa, että Kiinan päästöt ovat 18 kuukautta putkeen pysyneet samana tai laskeneet. Voikin olla, että päästöhuippu on saavutettu. Nyt voidaan ainakin lopettaa puheet, että Kiina rakentaa pelkästään hiilivoimaloita sadan voimalan vuosivauhdilla.
Populistiset liikkeet haluaisivat kääntää kelloa taaksepäin ei pelkästään arvoissa, vaan myös teknologiassa. Trump todennäköisesti tulee mm. vaikeuttamaan Yhdysvaltojen vihreää siirtymää, ja Kiina porskuttaa omilla luvuillaan eteenpäin. Eurooppa on jossain siellä välissä.
Harvemmin uutisoitu, mutta oleellisin mittari ilmastonmuutoksen seurannassa on niin sanottu säteilypakote. Säteilypakote (engl. radiative forcing) kuvaa ilmastojärjestelmän energiaepätasapainoa, eli eroa maahan saapuvan auringonsäteilyn ja maasta avaruuteen poistuvan lämpösäteilyn välillä, yleensä mitattuna watteina neliömetriä kohti (W/m²).
Säteilypakotteen nettomäärä on kasvanut 1900-luvun alusta 2,5-3,0 W/m2 ja kasvaa tällä hetkellä noin 0,5W/m2 vuosikymmenessä. Tasapainotilassa tämä olisi nolla, mutta maapallon edelleen lämmetessä olemme huolestuttavalla polulla.
Lopuksi haluan sanoa, että tilanne ei ole toivoton. Me tiedämme, mitä pitää tehdä ja meillä on teknologioita siihen. Meidän tulisi puhua yhä enemmän ilmastomuokkauksesta, jota ihmiskunta on tehnyt tahtomattaan jo höyrykoneen kehittämisestä lähtien. Jokainen meistä tekee ilmastomuokkausta pienessä mittakaavassa käynnistäessään auton. Me lisäämme aerosoleja ilmakehässä, ja ne heijastavat osan auringonvalosta takaisin avaruuteen. Meidän tulee vähentää edelleen polttoa ja edistää sähköistämistä. Kaikki tämä on teolliseen vallankumoukseen vertautuva loikka. Tällä kertaa meillä ei ole vaihtoehtoja, tai sitten meidän lapsemme kantavat seuraukset tekemättömyydestämme.
Kaikki tämä pitää tehdä sosiaalisesti kestävästi tai ääriliikkeet saavat kannatusta – vaakakupissa on siis myös vapaudet ja demokratia elävän Euroopan lisäksi.
Teemu Backnäs, SDP
Kirjoittaja on kuopiolainen vaikuttaja, joka on mm. Kuopion kaupunginhallituksessa, kaupunginvaltuustossa ja aluevaltuustossa, ja joka pyrkii parantamaan maailmaa ympäristöjärjestökentällä.
Teemu Backnäs kirjoitti aiheesta myös Itäsuomalaisessa.