Pohjois-Savon hyvinvointialueella valmistaudutaan tekemään päätökset sote-palvelujen palveluverkosta alkuvuoden aikana. Muutamalla hyvinvointialueella on tehty koko maata hämmästyttäviä päätöksiä laajoista palvelujen karsimisista maaseutukeskuksissa. Esimerkiksi Satakunnassa 27 sote-asemasta jäisi suunnitellun karsinnan jälkeen toimimaan vain kuusi.
Rahoituksen niukkuus ja hyvinvointialueita vahtiva valtionvarainministeriö painavat päälle. Kovalla kädellä karsimisesta saa kiitosta ja helpotusta lainojen saamiseen. Pohjois-Savon päätökset tulevaisuuden palveluverkosta tulevat ratkaistavaksi nyt alkuvuodesta.
Tässä esitetään nyt puheenvuoroksi alkavaan päätöksentekoprosessiin karttaharjoitus siitä, mitä kovakätinen pienten sote-asemien sulkeminen voisi merkitä Pohjois-Savossa. Mitään tällaista suunnitelmaa ei ole ainakaan aluevaltuutettujen korviin kantautunut, mutta kun nyt on keskustelun paikka, on hyvä yrittää hahmottaa.
Hyvinvointialueella on arviolta 25 sellaista terveysasemana aiemmin tunnettua sote-asemaa, joilla on tarjolla lääkärinpalveluja. Jokaisessa alueen kunnassa on vähintään yksi. Kuopiossa näitä on kahdeksan, kuusi liitoskuntien entisissä kuntakeskuksissa.
Jos päätettäisiin karsia asemaverkkoa poistaen ne, joiden väestöpohja on pieni, asettamalla raja 3000 asukkaaseen, valot sammutettaisiin 7 asemalta. Ilman asemaa jääviä kuntia olisivat tällöin Rautalampi, Kaavi, Tuusniemi, Keitele, Vesanto, Rautavaara ja Tervo. Näissä on yhteensä noin 15 000 asukasta, 6 % hyvinvointialueen väestöstä. Jos raja asetettaisiin 5 000 asukkaaseen, sote-aseman menettäisivät lisäksi Joroinen, Pielavesi, Sonkajärvi ja Vieremä. Sulkeminen koskisi nyt lähes 31 000 asukasta, 12 % alueen väestöstä. Jotta väestöpohjan perusteella sulkeminen olisi johdonmukaista, Juankoski, Maaninka, Karttula, Vehmersalmi ja Riistavesi liitettäisiin joukkoon alle 5 000 asukkaan väestöpohjineen. Nyt menetys koskisi noin 46 000 asukasta, noin 19 % väestöstä.
Mitä tämä merkitsisi? Eikö päätöksenteossa ole jo kovetettu nahkaa lopettamalla kyläkouluja silloin, kun lasten määrä laskee tarpeeksi alas? Olisiko muka suuri menetys, jos autoileva maaseutuväestö joutuisi ajamaan pienimmistä niitä suuremmille paikkakunnille asioimaan?
Avopalveluiden lisäksi näiden asemien sulkeminen johtaisi viiden perusterveydenhuollon sairaalayksikön, ns. vuodeosaston, sulkemiseen. Poistuisi 107 sairaansijaa. Lisäksi lähes kaikkien asemien läheisyydessä on yksi tai useampi palveluasumisen yksikkö, joka tukeutuu monin tavoin terveysasemaan.
Kaikkiin edellä lueteltuihin keskuksiin ja kirkonkyliin on muuttanut viime vuosikymmenien aikana yleensä kuntien sisältä ikäihmisiä, jotka ovat hakeutuneet palvelujen äärelle. Mitä heille sitten tapahtuisi terveysaseman menettävillä paikkakunnilla. Yli 75-vuotiaita asukkaita edellä esitellyissä kunnissa ja Kuopion liitoskunta-alueilla on noin 7 700. Heistä noin viidesosa on säännöllisen kotihoidon palvelun piirissä. Arviolta noin 400-800 saa säännöllistä palvelua tavallisen työajan ulkopuolella.
Jos edellä kuvatun laiselle pienten kuntien sote-asemien sulkemisen tielle lähdettäisiin, maakunnassa olisi noin 1 500 sellaista yli 75-vuotiasta, joiden kotihoito jouduttaisiin järjestämään oman paikkakunnan asemesta etäohjattuna muista kuntakeskuksista käsin. Jouduttaisiin hankkimaan – ehkä rakentamalla – noin 100-120 perustason sairaansijan verran perusterveydenhuollon sairaalapaikkoja. Viime vuosien kokemukset päivystysten ja erikoissairaanhoidon hoitoprosessien tukkeutumisesta jatkohoitopaikkojen tukkeutumisen seurauksena varmaankin varoittavat jättämästä näin suurta paikkamäärää korvaamatta.
Jos tässä käsitellyt sote-asemat suljettaisiin, säästyisi tämän hetken vuokra- ym. tilakustannuksia noin 3 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä arviolta noin yksi miljoona olisi samoissa kiinteistöissä olevien vuodeosastojen osuus. Säästöjen vastapainoksi saataisiin ennen näkemätöntä kuljettamista, ambulanssirallia ja perustason hoidon saatavuuden jyrkkä huonontuminen suurelle joukolle asukkaita. Kustannuksia syntyisi hyvin todennäköisesti lisää ympärivuorokautisen hoivan tarpeen kasvusta paikkakunnilla, joilla kotihoito ei pystyisi olemaan riittävä vaihtoehto.
Pienten asemien sulkemista voidaan yrittää perustella henkilöstön saatavuuden vaikeuksilla. Vaikeuksia ei pidä vähätellä, vaan tarvitaan joustavia ratkaisuja rekrytointiin ja liikkumineen toimipaikkojen välillä. Varmin keino saada henkilöstö hakeutumaan muualle ja välttämään toimipaikkaan hakeutumista on päästää liikkeelle kulovalkeana eteneviä huhuja paikan kohta edessä olevasta sulkemisesta. Kulovalkeaa ei pidä panna alullekaan.
Paras ja seuraamuksiltaan myös taloudellisin linja olisi pitää toimipaikat kattavasti käytössä ja säädellä tarvittaessa niiltä saatavaa palvelua tarpeen ja henkilöstötilanteen mukaan.
Simo Kokko
LKT, dosentti, erikoislääkäri, Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuuston ja yleisten palveluiden lautakunnan jäsen (sd.)
Kokko Kirjoitti aiheesta myös Savon Sanomissa 4.2.2024.