Yhä useammin mediassa on otettu esille lukukausimaksujen käytössä. Pahoin pelkään, että maksut olisivat yksi naula Suomen TKI-tavoitteisiin ja sosiaaliseen liikkuvuuteen. TKI-panoksilla syntyy uusia yrityksiä ja vientituotteita, jotta kasvattaa kansantaloutta ja auttaa välttämään koulujen ja palveluiden heikentämistä. Poliitikoilla voi olla halu hakea rahoitusta opiskelijoiden kukkarolta, mutta monessa maassa, joissa on otettu näennäisesti alhaiset lukukausimaksut, ne ovat johtaneet tilanteeseen, jossa ne eivät enää ole maltillisia, vaan ovat vieneet mahdollisuuden kouluttautua pois keskiluokalta.
Suomen yksi vahvuus on ollut, että taustasta riippumatta jokainen on voinut kouluttautua niin pitkälle kuin rahkeet ovat riittäneet. Koulutus on nostanut meidät maatalousvaltaisesta valtiosta moderniksi valtioksi. Kiinassa ja Intiassa valmistuu vuodessa miltei sen verran maistereita ja insinöörejä, kuin mitä meidän väkilukumme on. Tämä pakottaa meidät erikoistumaan omiin vahvuuksiimme, ja jos alamme rajoittaa sitä, kenestä ja millä taustalla voi tulla maisteri tai tohtori, sillä on väistämättä vaikutus kansakuntamme tulevaisuuteen pitkällä aikavälillä. TKI-sektori vaatii osaavaa väestöä, ja maksut väistämättä vähentäisivät tätä osaamispohjaa.
Moni nuori, joilla on ollut haastavat lähtökohdat, voi kokea maksut muurina, jonka yli ei pääse. Tätä psykologista puolta ei usein tuoda keskusteluissa esille, vaan oletusarvona ajatellaan ihmisen olevan järkevä olento kaikissa tilanteissa. Taloustieteellisestä näkökulmasta voi olla järkevää hakeutua opiskelemaan korkeakouluun, mutta jo maltillinenkin lukukausimaksu voi johtaa tilanteeseen, että erilaiset maksut koetaan ylivoimaisiksi. Lisäksi nuori voi velkaantumisen pelossa olla hakeutumatta kouluun, vaan kerätä säästöjä lukukausimaksuja varten, jolloin opintojen aloituksen viivästyminen ei johda parhaaseen lopputulokseen.
Suomessa meillä on progressiivinen tuloverotus, jonka kautta korkeasti koulutettuna pääsee vuorollaan maksamaan yhteiskunnalle mm. ilmaisesta koulutuksesta ja näin varmistamaan, että jokainen sukupolvi vuorollaan hyötyy ja pääsee kykyjensä ja kiinnostuksensa perusteella mihin haluaa. Tästä muodostuu hyvän kehä, eikä tarvitse rakentaa apurahojen tai muiden byrokraattisten systeemien varaan huomioimaan lukukausimaksuja.
Lukukausimaksu todennäköisesti johtaisi tilanteeseen, jossa hakeutuminen eri aloille vähenisi, ja tarvitsemme myös muiden alojen osaajia kuin ekonomeja, insinöörejä, lääkäreitä ja juristeja. Tärkeitä nämäkin ovat, mutta systeemitason toiminnallisuuden kannalta on tärkeää, että meillä on kaikilta aloilta osaajia ja asiantuntijoita. Tärkeää olisi myös, että meiltä jatkossa valmistuu aloilta asiantuntijoita, jotka eivät yllä parhaimpiin tuloihin, sillä muuten meillä on edessä tilanne, että meidän kielellämme ei enää valmistu tietyn alan osaajia ja asiantuntijoita.
Olenkin onnellinen, että synnyin pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon. Toisessa systeemissä olisin ehkä myös pärjännyt tai pahimmillaan rimpuillut selviytymisen kanssa, kuten iso osa maailmaa kolmansissa maissa.
Teemu Bacnäs
Kirjoittaja on SDP:n puoluevaltuuston jäsen, Kuopion kaupunginhallituksen sekä alue- ja kaupunginvaltuuston jäsen, koulutukseltaan kirjoittaja on ympäristötekniikan diplomi-insinööri ja tuotantoteknologian diplomi-insinööri, joka työskentelee lääketeollisuudessa asiantuntijana
Teemun tekstiä voi lukea myös Savon Sanomista
Vastaa