Karoliina Partanen nostaa Karjalaisessa 13.5. mielipiteessään tärkeän tavoitteen: suomalaisten koulutus- ja osaamistason nostamisen. Tavoitteesta on helppo olla samaa mieltä. Sen toteuttamisesta on kuitenkin syytä puhua rehellisesti.
On totta, että perusopetukseen on lisätty rahoitusta, koska tehtiin valtava oppimisen tuen uudistus. Samaan aikaan ammatillisesta koulutuksesta leikataan yli 120 miljoonaa euroa. Tämä tekee koulutuspolitiikasta ristiriitaisen: panostuksia tulee, mutta ne eivät kohdistu tasaisesti koko koulutusjärjestelmään. On vaikea nähdä, miten koulutustaso nousee, jos koulutusketjun toisesta päästä viedään resursseja samalla kun toista vahvistetaan.
Vielä suurempi ristiriita liittyy arkeen, jonka opettajat näkevät päivittäin. Oppimistulokset eivät synny vain koulussa, vaan myös kodeissa ja elämäntilanteissa. Lapsiperheköyhyys ja eriarvoisuus näkyvät suoraan oppimisessa: keskittymisessä, jaksamisessa ja tuen tarpeessa. Tutkimusten mukaan oppimistulokset eriytyvät juuri sosioekonomisen taustan mukaan.
Pelkkä ylätason suunnittelu, ohjelmat ja tavoitteenasettelu eivät nosta osaamistasoa. Osaaminen syntyy arjessa – luokkahuoneissa, työpajoissa ja kohtaamisissa opettajan ja opiskelijan välillä. Ja juuri siellä meillä on tällä hetkellä ongelma: perustason resurssit eivät riitä.
Ammatillisessa koulutuksessa opettajilla on jo nyt liian vähän aikaa opetukseen ja opiskelijoiden ohjaamiseen. Lähiopetuksen määrä on vähentynyt vuosien aikana merkittävästi, ja opettajien työ pirstaloituu ohjauksen, hallinnon ja jatkuvien muutosten alle. Kun ryhmäkoot kasvavat ja tuki vähenee, ei oppimisen laatu parane – se heikkenee.
Leikkausten mittakaavaa kuvaa se, että niiden on arvioitu vastaavan noin 1 600 opettajan työpanosta. Samalla ammatillisesta koulutuksesta voi kadota yli 10 000 opiskelijapaikkaa. Näitä lukuja vasten on vaikea nähdä, miten osaamistasoa käytännössä nostetaan.
Jos tavoitteena on aidosti parempi osaaminen, tarvitaan enemmän aikaa opettamiseen, enemmän opettajia ja enemmän tukea opiskelijoille – ei vähemmän. Jokainen koulutuspolitiikkaa tunteva tietää, että laatu ei synny ilman resursseja.
Koulutustason nostaminen on pitkäjänteistä työtä. Se ei onnistu strategiapapereilla, vaan se vaatii investointeja siihen arkeen, jossa oppiminen tapahtuu. Muuten riskinä on, että hyvät tavoitteet jäävät kokoomuksella taas vain sanoiksi.
Tanja Airaksinen
erityisopettaja
varakansanedustaja (sd)
Kirjoituksen voi lukea myös Karjalaisesta