On hämmentävää lukea miten kevyesti Marko Kilpi kirjoituksessaan (SS 25.2.) julistaa, että
hyvinvointivaltio on ”umpisosialistinen”. Todellisuudessa julkinen sektori on se, mikä
tarjonnut työkaluja pitämään Suomen pystyssä eri kriiseissä, oli se sitten energia-, korona
tai muu. Koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva voivat näyttäytyä vain kuluerinä, jos ei
voi myöntää niiden merkitystä yhteiskunnan toimivuudelle. Irlannin julkisen sektorin pienuutta selittää muun muassa se, että terveydenhuolto toimii siellä sekamuotoisesti – julkisen HSE‑järjestelmän rinnalla toimii laaja yksityinen ja vakuutuksiin tukeutuva osuus.
Kansanedustajien olisi oikeasti hyvä käydä maissa, missä hyvinvointivaltio ei ole
estämässä lapsia kerjäämästä tai istumassa koulun penkillä. Siellä ei myöskään yleensä
ole ammattiyhdistysliikettä ”rasittamassa”, vaan tuloerotkin ovat räikeitä ja hyvätuloiset
asuvatkin muurien ja piikkilankojen takana. Hyvinvointivaltio varmistaakin, että yhteiskunta
pitää rattaat pyörimässä, niin yrityksille kuin ihmisille – mahdollistamassa kouluttautumisen
yksilön lähtökohdista huolimatta niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.
Kokoomuksen väite ”pakon sanelemista leikkauksista” on poliittinen valinta, eikä mikään
luonnonlaki. Orpon hallitus on päättänyt heikentää pienituloisten asemaa, leikata
opiskelijoilta, kurittaa työttömiä ja murentaa työehtoja — samaan aikaan kun se on jakanut
suurituloisille ja yrityksille verohelpotuksia tai ohjaamalla rahaa yksityisille terveysjäteille.
Tätä ei voi kutsua välttämättömyydeksi. Se on ideologiaa, joka sysää kustannukset
heikoimmille ja palkitsee vahvimmat – jokainen varmaan arvaa minkälainen yhteiskunta on
tämän polun päässä. Se ei ole pohjoismainen, vaan jotain ihan muuta ja uudistusten
vertaaminen muihin pohjoismaihin tuntuukin irvokkaalta, kun ottaa huomioon kuinka hyvin
Kokoomus on näissä ulostuloissaan noukkinut rusinat pullasta.
On harhaanjohtavaa väittää, että Ruotsi ja Tanska olisivat tehneet ’samat uudistukset’ – tutkimusten mukaan Suomen nyt toteuttama kokonaisuus on poikkeuksellisen laaja verrattuna muihin Pohjoismaihin. Muut pohjoismaat ovat pitäneet kiinni vahvasta hyvinvointivaltiosta, korkeasta verotuksesta ja laadukkaista julkisista palveluista. Tanskassa verotus on korkeampaa kuin itseasiassa Suomessa. Ruotsi ja Tanska eivät ole romuttaneet työehtoja tai sosiaaliturvaa — päinvastoin, ne ymmärtävät, että tasa-arvo ja turvaverkot ovat talouskasvun edellytys luottamuksen kautta. Pohjoismainen malli ei ole kokoomuksen ajama malli, vaan juuri se, mitä kokoomus nyt yhden hallituskauden ollut purkamassa.
Kreikka-vertaus on ontto, kun huomioi, että Kreikan kriisi ei johtunut vahvasta julkisesta
sektorista, vaan heikosta veropohjasta ja veronkierron kulttuurista. Jos jotain pitäisi oppia,
niin se, että verotuksen on oltava oikeudenmukaista ja kattavaa.
Lopulta kysymys on arvovalinnasta: haluammeko Suomen, jossa jokaisella on
mahdollisuus pärjätä, vai Suomen, jossa pärjää vain se, joka sattuu syntymään oikeaan
perheeseen? Pienen kansakunnan etu on, että jokainen voi hyödyntää täyden
potentiaalinsa – Kokoomuksen malli taas enemmän sementoi lähtökohdista kumpuavan
tilanteen.
Teemu Backnäs
Kirjoittaja on Kuopion kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen sekä aluevaltuutettu (sd.).
Jutun voi lukea myös Savon-Sanomista