Monen suomalaisen varallisuus on kiinni asunnossa, jonka kysyntä hiipuu sijainnin vuoksi. Työt ja taantuvien alueiden asunnot eivät yleensä ole samoissa paikoissa. Lisäksi pienenevät ikäluokat ja muuttoliike keskuksiin painavat asuntojen arvoja entisestään alaspäin. Itä-Suomessa on jo nyt kuntia, joissa yli 80-vuotiaita on enemmän kuin alle nelivuotiaita, ja kehityksen kääntäminen on liki mahdotonta.
Kokonaishedelmällisyysluku on reilusti alle 2,1 lasta, mikä on väestön uusiutumisen raja. Viimeksi tämä raja ylitettiin Suomessa 1960-luvulla, kun se tällä hetkellä on 1,25 luokkaa.
Syntyvyys on laskenut jo pitkään ja noudattelee globaalia trendiä, poikkeuksena muutamat Afrikan maat. Teema on ollut pitkään keskustelussa, ja lasten hankinnan lykkäämisen tai hankkimatta jättämisen syyt ovat moninaiset. Työttömyys, ilmastonmuutos, sukupuolten välinen poliittinen polarisaatio – ja listaa voisi jatkaa. Selvää on, että jos trendi jatkuu, edessä on väistämätön omaisuuden arvon uusjako, eikä sen jäljet tule olemaan kauniita. Pahimmillaan haja-asutusalueen asunto on vain menoerä.
Tilanne näyttää pahalta, mutta luovuttajiksi meitä suomalaisia tuskin voidaan sanoa. Pelkkä huokailu ja käsien levittely ei riitä, eikä kivoja ratkaisuja ole tarjolla. Tarvitaan toimia, ja tässä pari omaa ehdotusta, jotka voisivat auttaa tilannetta – ellei syntyvyys sitten yhtäkkiä lähtisi nousuun, mutta sekin tapahtuisi valitettavan myöhään.
Ensimmäisenä ilmiselvä, eli olisi tarjottava tukea nuorille, jotta he voivat rakentaa elämäänsä ja sitä myötä kasvattaa mahdollisuuksia perheen perustamiseen.
Toinen keino olisi koulutusperusteinen kansalaisuus: automaattinen kansalaisuus niille, jotka suorittavat tutkinnon Suomessa ja osoittavat halukkuutta oppia kieltä. Tämä olisi fiksua itsekkyyttä – pidetään kiinni osaajista, jotka jo tuntevat maan ja sen tavat, ja jotka voisivat jäädä rakentamaan tulevaisuutta tänne. Valmistuneiden vaihto-opiskelijoiden jääminen seudulle on kertaluokkaa helpompaa, jos heillä on jo jokin yhteys alueeseen. Siksi meidän pitäisi panostaa siihen, että syntynyt side ei katkea heti valmistumisen jälkeen. Työpaikat, yhteisöt ja mahdollisuudet ovat avainasemassa.
Korkeakoulujen tulisi tehdä tiiviimpää yhteistyötä paikallisten TE-toimistojen ja yritysten kanssa, jotta nuorille ja vaihto-opiskelijoille syntyy urapolkuja alueelle. Vaihto-opiskelijoille tulisi huolehtia ja tarjota aktiivisesti mahdollisuuksia opiskella suomen kieltä, mikä entisestään edistäisi kotiutumista.
Myös start-up kulttuuria tulisi tukea, sillä tällä hetkellä yliopistot tuottavat alle yhden prosentin uusista yrityksistä ja uskon, että pystymme parempaan. Yhtenä keinona olisi ohjata ruotsin mallin mukaisesti eläkeyhtiöiden varoja yhden prosentin sijaan kolme prosenttia kasvuyrityksiin, jolloin saisimme kaivattuja pääomia uusien yksisarvisten kasvattamiseksi, eli suomeksi sanottuna – uusia menestysyrtityksiä.
Tulevaisuudessa syrjäseudun asunnot voivat saada uusia asukkaita ilmastopakolaisista, kun näyttää melko vääjäämättömältä, että ihmiskunta ei pysty kollektiivisesti vähentämään päästöjä – ennen riittävän isoa kriisiä. Nyt kuitenkin pyrkisin edistämään sitä, että yhteiskuntaamme jo tutustuneet jäävät – moni heistä tekisi sen mielellään vakaassa ja turvallisessa maassa.
Teemu Backnäs
Kuopion kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston jäsen, Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen sekä WePlanet Suomen ympäristöjärjestön puheenjohtaja.
Teemu Backnäs kirjoitti aiheesta myös Itäsuomalaisessa.