Pariisin ilmastosopimuksessa on kirjattu tavoite maapallon hiilineutraaliudesta ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen vuoteen 2050 mennessä. Se on valtava urakka eikä näytä siltä, että olisimme lajina valmiita välttämättömiin toimiin vähentämään kasvihuonepäästöjä. Jos maailman johtajat valitsevat tekemättömyyden tekojen sijaan, on suurena riskinä, että eri ilmastonlämpenemistä edistävät ilmiöt voimistavat toisiaan (ns. keikahduspisteet), jossa yksi tapahtuma voi ketjureaktiona edistää toista.
Ilmastonlämpenemisessä on tällä hetkellä lukuisia huolestuttavia tekijöitä, mm. maapallolle vuosittain kertyvä energia (ts. energian nettotase) on nelikertaistunut vain 20 vuodessa, johon kaikkien päättäjien maailmassa pitäisi havahtua. Napa-alueiden jääpeite toimii eräänlaisena ”termostaattina” ja tasaa lämpötilavaihtelua kesän ja talven välillä. Olemme saaneet lukea ennätyksellisestä lämpenemisestä ja jään sulamisesta, mikä heikentää heijastusvaikutusta (tummempi meri imee lämpöä jäätä paremmin) kiihdyttäen ilmaston lämpenemistä entisestään.
Merien lämmetessä syvänteissä kiinteässä muodossa olevat metaaniklatraatit muuttuvat joidenkin mallinnusten mukaan epästabiileiksi jo 1,3-3,0 °C lämpötilan nousussa. Merien kyky sitoa hiilidioksidia pienenee merien lämpötilan nousun myötä, joka tähän asti tasannut hiilidioksidin kertymistä, mutta voi heiketessä johtaa voimakkaampaan ilmaston lämpenemiseen.
Lisäksi sivilisaation kyky mukautua ilmastomuutokseen on vielä puuttellinen. 80% maailman energiakäytöstä saadaan vielä fossiilisista lähteistä emmekä pysty ylläpitämään sivilisaatiota kestävimmillä tekniikoilla, joiden mittakaavaa pitäisi kasvattaa.
Mitä voimme sitten tehdä? Moni puhuu systeemin muutoksesta, miten kulutamme lajina ja mitä asioita arvostamme, jota alleviivaa, että vajaa kolmasosa syö mielialalääkkeitä ja kertoo, että uusia totuuksia jatkuvan kasvun sijaan pitää etsiä. Selkeästi pelkästään kulutukseen perustuva järjestelmä ei ole kestävä ilman, että tulevat sukupolvet maksavat siitä kovaa hintaa, puhumattakaan että joissakin äärimmäisissä skenaarioissa ilmastomuutos voi olla uhka koko ihmiskunnan olemassaololle. Hyödynnämme liikaa biosfääriä ja meidän pitäisikin globaalisti antaa takaisin tilaa luonnolle ja muuttaa suhdettamme luontoon kestävämmäksi.
Suomi ei yksin ratkaise ilmastomuutosta, mutta me voimme olla osa ratkaisua kehittämällä ja viemällä kestävämpiä tekniikoita ja ratkaisuja maailmalle – olemme ympäristötekniikan suurvalta, mutta se ei tarkoita, että olisimme itse vielä kestävämmällä polulla. Päästöjen vähentäminen ei ole helppo eikä halpa tehtävä lyhyellä aikavälillä, mutta tekemättömyys kostautuu korkoa korolle ilmiön tavoin.
Toimivia teknologioita pitää skaalata, tehdä laskelmia kestävämmästä maailmasta ja yhteiskuntien päästöttömäksi tekemiseen tarvitaan kaikkia vähäpäästöisiä energiaratkaisuja – mm. tuuli- ja ydinvoimaa. Eritoten ydinvoimaa tarvitaan syvään dekarbonisaatioon, jotta luomme edellytykset välttyä pahimmilta uhkakuvilta. Toivottomuuteen ja fatalismiin meidän ei pidä taipua, vaan nyt tarvitaan määrätietoisia tekoja ja olemme kansakuntana selvinneet ennenkin vaikeista tilanteista.
Teemu Backnäs (sd.)
Ympäristötekniikan diplomi-insinööri ja prosessitekniikan diplomi-insinööri. Kuopion kaupunginvaltuuston ja Pohjois-Savon aluevaltuuston varajäsen sekä hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan jäsen.
Backnäs kirjoitti aiheesta myös Savon Sanomissa.