Kiusaaminen ja väkivalta koulussa ovat eri asioita

Monella koulun ulkopuolisella näyttää olevan ratkaisuja koulukiusaamiseen, mutta asia ei ole niin yksinkertainen miltä se näyttää.

Ensinnäkin on olemassa kiusaamista, jota kouluissa selvitellään. Koulussa on siihen palkatut henkilöt, ja he toimivat vastuullisesti kirjaten asioita tarkasti ylös ja kuunnellen kaikkia osapuolia. He ovat myös aina yhteydessä huoltajiin, ja asioihin yritetään saada sopu. Sopu saadaan usein, ja kiusaaminen loppuu.

Tämä nimike ’kiusaaminen’ kulkee myös työpaikoilla ja aikuisten kesken, armeijassa ja joukkueharrastuksissa, kun selvitellään kiusaamista ja etsitään ratkaisua. Jokaisen ihmisen kokemus kiusatuksi tulemisesta on aito,. Sitä ei saa vähätellä.

KOULUSSA tapahtuva ja lisääntynyt väkivalta on kuitenkin aivan eri asia. Somessa tapahtuu psyykkistä väkivaltaa, joka ei koskaan tule koulun aikuisten tietoon, ellei oppilas tai asiasta tietoiset tuo sitä julki.

Somessa vääristellään toisen kuvia, loukataan ihmisarvoja törkeällä tavalla, etsitään kokonaisia ryhmiä uhkailemaan ja haukkumaan. Esiinnytään feikkihenkilönä ja lähestytään toista nuorta rakkauden osoituksen merkeissä. Kun suhde somessa etenee, pyydetään alastonkuvia. Niitä sitten laitetaan jakoon ja henkilö häpäistään julkisesti.

Onko meillä keinoja puuttua tähän enää tänä päivänä, kun some ei tee meille niitä näkyväksi? Snapchatissa viestin voit katsoa kaksi kertaa, jonka jälkeen se häviää. Lähettäjä näkee, jos olet ottanut kuvakaappauksen. Siksi oppilaat pelkäävät niitä ottaa tositteeksi, joten dataa somekiusaamisesta ei selvitykseen jää.

Tönimistä, kampittelua ja lyömistä tapahtuu viikoittain.

FYYSISTÄ törkeää väkivaltaa esiintyy liikaa. Se on vakavaa ja lisääntynyt kouluissa. Mainitsen muutamia vakavia tapauksia opettajan uraltani vuodesta 2000 lähtien eri puolella Suomea.

Osoitellaan ja uhataan teräaseella, pidetään kiinni ja lyödään. Potkitaan nivusiin muiden nähden. Sidotaan puuhun ja hakataan vitsalla. Hakataan päätä seinään ja työnnetään päätä vessanpönttöön. Jatkuvasti tönimistä, kampittelua ja lyömistä tapahtuu viikoittain.

Raakaa ja sairasta, eikö totta? Nämä teot täyttävät rikoksen merkit, mutta miksi ihmeessä ikä poistaa teon rikosnimikkeen?

Mitä koulu sitten tekee? Miksi väkivaltaa ei saada kuriin eikä loppumaan? Useiden oppilaiden kokemus on, että asiat vain pahenevat, kun niitä selvitellään. Oppilaat eivät näe koulun tapaa toimivana. Huoltajilla ei ole selkeää tietoa koulun toimintatavasta. Väkivaltaan kouluissa on nollatoleranssi ja selkeät toimintaohjeet viranomaisilla.

Paljon ihmetellään, miksi kiusattu tai väkivallan kohteena ollut oppilas vaihtaa koulua. Koulunvaihdos on huoltajien päätös, tarkoitus on suojella lasta, jos väkivaltaa ei saada kuriin. Tämä on kohtuutonta, vaikka se olisikin lapsen paras vaihtoehto.

Koulunvaihdos on kohtuutonta, vaikka se olisikin lapsen paras vaihtoehto.

TEKIJÄT Tulee saada vastuuseen heti välittömästi teoistaan. Koulu ei voi rikosilmoitusta tehdä, eivätkä opettajat, koska rikosilmoitus kuuluu tehdä asianomaisen tai hänen huoltajansa.

Muissa valtioissa koulusta voi erottaa kahdeksi viikoksi heti, tai kolmeksi päiväksi. Suomessa rehtori voi esittää määräaikaista erottamista tai antaa kirjallisen varoituksen, jos muut keinot, eli kasvatuskeskustelu ja jälki-istunnot on jo käytetty ja Kiva-tiimin selvittelystä huolimatta kiusaaminen ei ole loppunut.

LASTENPSYKIATRIEN paras ohje on, että lähdetään pienistä lapsista, joille pitää opettaa, että ketään ei saa lyödä. Iästä riippumatta älä anna ikinä lapsen lyödä itseäsi. Lasta ei myöskään saa lyödä takaisin osoittaakseen, miltä hänen toimintansa aikuisesta tuntui. Yksinkertainen napakka ohje: älä lyö ketään, se on kiellettyä.

Oikean ja väärän opettaminen vaatii niin perheeltä kuin varhaiskasvatuksen ammattilaisilta ja peruskoulun opettajilta paljon, mutta niiden systemaattinen opettaminen on oikea tapa ohjata lasta ja nuorta käyttäytymään oikein.

Väkivallan teosta kiinni jääneet tarvitsevat aina psykologin arvioinnin psykiatrisesta tuesta niin kuin väkivallan kohde tarvitsee tukea selviytyäkseen henkisistä vammoista. Näin se on aikuisten kohdalla ja pitäisi olla lasten ja nuortenkin kohdalla.

Mutta loppuuko väkivalta koskaan, vai muuttaako se vain aina tulevaisuudessa muotoaan? Olemmeko me oikeasti tietoisia siitä, mitä kouluissa tapahtuu?

Tanja Airaksinen, SDP

Kirjoittaja on kuopiolainen erityisopettaja