Suomessa on viime vuosina panostettu määrätietoisesti ikäihmisten kuntoutuksen kehittämiseen, vaikka maan taloustilanne on ollut haastava. Erityisesti ikääntyneiden kuntoutuksen alalla on tehty paljon työtä, mikä osoittaa vahvaa sitoutumista väestön vanhenevan osan hyvinvoinnin tukemiseen. Hallituksen ohjelmassa olisi kuitenkin ollut syytä kiinnittää enemmän huomiota laajempiin uudistuksiin, jotka koskevat koko kuntoutusjärjestelmää.
Milla Saajanaho vanhuusasiantutkija ja terveystieteiden tohtori Jyväskylän yliopistosta kertoo tärkeäksi kuunnella ikääntyvää ja hänen toiveitaan viettää elämää, eikä vanhuutta saa nähdä yhteiskunnan taloutta kuormittavana tekijänä. (SS 12.6.2024)
Nykyinen painopiste ikääntyneiden kuntoutuksessa usealla hyvinvointialueella on kotona pärjäämisessä. Tämä on sinänsä tärkeä tavoite, sillä se mahdollistaa ikääntyneiden itsenäisen elämän jatkumisen omassa ympäristössään. Kuitenkin myös järjestöjen roolia kuntoutuksessa tulisi vahvistaa. Järjestöillä on usein paikallista asiantuntemusta ja resursseja, jotka voisivat täydentää julkisen sektorin tarjoamia palveluita ja mahdollistaa kuntoutuspalveluiden entistä monipuolisemman tarjonnan ja paremman saavutettavuuden.
Vanhusasiavaltuutettu on todennut, että kuntoutuksen tulisi olla osa arjen ympäristöä, jossa ikääntyneet liikkuvat, toimivat ja elävät. Tämä edellyttää kuntoutuspalveluiden tarjoamista lähellä kotia ja osana päivittäistä elinympäristöä. Alueelliset erot kuntoutusmahdollisuuksissa ovat merkittäviä, ja siksi palveluiden tulisi olla tasapuolisesti saatavilla riippumatta asuinpaikasta. Ikärajan poistaminen kuntoutuspalveluiden saannista olisi askel oikeaan suuntaan, sillä kuntoutus kuuluu kaikille, jotka sitä tarvitsevat. Kriteeriksi tulisi riittää yksinkertaisesti tarve saada kuntoutusta, jotta jokainen ikääntynyt voi saada tarvitsemaansa tukea ja apua.
Kuntoutuksen parantamiseksi Pohjois-Savossa voitaisiin harkita sen alkamista mahdollisimman varhain. Varhainen puuttuminen voi estää ongelmien pahenemisen ja vähentää pitkäaikaista tuen tarvetta. Tämä edellyttää parempaa yhteistyötä terveydenhuollon, oppilaitosten ja muiden tahojen välillä. Moniammatillinen yhteistyö on tässä keskeisessä roolissa: esimerkiksi lääkärit, fysioterapeutit, psykologit ja sosiaalityöntekijät voisivat työskennellä tiiviimmin yhdessä potilaan parhaaksi.
Tietoisuutta kuntoutuksesta pitäisi lisätä niin potilaiden kuin terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa. Selkeät kuntoutuspolut auttavat potilaita löytämään oikeat palvelut ja takaavat, että hoito on mahdollisimman tehokasta ja tarkoituksenmukaista. Vaikka kuntoutusohjelmat voivat olla yksilöllisiä, selkeät ohjeet ja suunnitelmat ovat tärkeitä. Tulevaisuudessa kannattaa panostaa myös teknologian hyödyntämiseen. Digitaaliset ratkaisut, kuten etäkuntoutus ja mobiilisovellukset, voivat parantaa kuntoutuksen saavutettavuutta ja tehokkuutta. Näillä toimenpiteillä voitaisiin edistää kuntoutuksen laatua ja vaikuttavuutta myös Pohjois-Savossa.
Suomen ikäihmisten kuntoutuksen kehittämisessä on siis jo otettu tärkeitä askelia, mutta edelleen on tarvetta laajemmille uudistuksille ja koko järjestelmän kehittämiselle. Keskittymällä ennaltaehkäisyyn, moniammatilliseen yhteistyöhön ja teknologian hyödyntämiseen, voimme luoda entistä paremmat edellytykset ikäihmisten hyvinvoinnille ja itsenäiselle elämälle.
Tanja Airaksinen,
Kuopion kaupungin valtuutettu,
varakansanedustaja,
Pohjois-Savon hyvinvointialueen varajäsen (sd)
Airaksinen kirjoitti aiheesta myös Savon Sanomissa.