Suomen perusterveydenhuolto on perustunut 50 vuoden ajan terveyskeskuksiin. Palvelu on valikoimaltaan ja henkilöstöltään maailman laajin. Valitettavasti sen keskeisen osan, lääkäripalvelun, saatavuus muodostui jo alkuvuosilta lähtien pullonkaulaksi. Ongelmasta luultiin jo päästyn eroon, kun 1990-luvulla lähes koko maa saatiin useiden vuosien ajan terveyskeskuksissa hyvin toimineen omalääkäripalvelun piiriin. Valitettavasti hyvä malli lähti kariutumaan sen sisään rakennettujen epäviisaiden kannustinloukkujen ja monilla kaupunkipaikkakunnilla liian suurten vastuuväestöjen vuoksi. Samaan aikaan lääkärityövoiman kysyntä kasvoi työterveyshuollossa ja nuoret lääkärit saivat hyvät tulot keikkatyöläisinä erillisten yritysten leivissä. Terveyskeskus toisensa jälkeen joutui luopumaan omalääkärimallista, vaikka toiminnan perusajatuksista haluttiin pitää edelleen kiinni.

Myöhemmin huomio on kiinnittynyt hoitoon pääsyn järjestämiseen erilaisin ratkaisuin. Työn moniammatillisuutta on kehitetty, hoitotyön ammattilaisten roolia ja valtuuksia on hyvin tuloksin laajennettu. Viime aikoina netissä tai puhelimessa tarjottava etäpalvelu on saanut paljon huomiota ja jopa päässyt antamaan heikolla pohjalla olevia lupauksia koko palvelun muutosvallankumouksesta.

Sosiaali- ja terveysministeriö on päättäväisesti halunnut palata omalääkäripalveluun. On puhuttu Omalääkäri 2.0 -mallista, joka olisi sovitettu nykyisiin vaatimuksiin ja josta puuttuisivat edellisten mallien valuvirheet. Asiasta valmistui Oulun yliopiston yleislääketieteen työryhmän raportti. Siinä ehdotetaan, että omalääkärimallista puhumisen sijaan huomio kiinnitettäisiin lääkärin ja potilaan väliseen hoidon jatkuvuuteen. Jatkuvuudella on monta sisältöä. Tärkeintä jatkuvuus on silloin, kun potilaalla on yksi tai useita pitkäaikaissairauksia, joiden hoitoon tarvitaan jatkuvuutta, sekä lääkärin että usein myös hoitajan työnä. Jatkuvuus vähentää tarpeetonta asioiden aina uudelleen aloittamista ja ”juoksuttamista”. Näin säästetään työpanosta ja rahaa. Jatkuvuutta tarvitaan myös uusien ongelmien selvittelyssä sekä tilanteissa, joissa potilaalla tai hänen perheellään on ongelmia oman terveyden ja elämän ongelmien keskellä selviytymisessä.

Raportti antaa hyvät suuntaviivat myös Pohjois-Savon hyvinvointialueen perusterveydenhuollon palvelun kehittämiselle. Hoidon jatkuvuus on pidettävä ohjenuorana. Muutoin on vaarana, että perusterveydenhuoltoon tulevan 7 päivän hoitotakuun (on päästävä vastaanotolle hoidon tarpeen arvioinnista lukien 7 päivässä) varmistamiseksi, kaikki huomio kiinnittyy vastaanottopalvelun järjestämiseen takuuajassa. Tällöin palvelu voi köyhtyä päivystyksen kaltaiseksi kasvottomaksi massapalveluksi, jossa kukin vuorossa oleva hoitaja ja lääkäri ratkoo käsillä olevaa ongelmaa ja neuvoo jatkamaan asian selvittelyä tulemalla seuraavan kerran samanlaiseen päivystyksen kaltaiseen palveluun. On ainakin varmaa, että palvelujen käyttäjät eivät tällaista kehitystä halua.

Simo Kokko

yleislääketieteen erikoislääkäri

aluevaltuutettu, Pohjois-Savon hyvinvointialue

Kokko kirjoitti aiheesta myös Savon Sanomissa.